Asenteella on merkitystä

Teen päivittäin työtä suomalaistaiteilijoiden ja kansainvälistymisen parissa. Perspektiiviä minulla on näistä hommista yli kymmenen vuotta, tanssin ja esittävän taiteen kansainvälisestä kentästä parikymmentä vuotta. Itselleni kansainvälisyys ja eri kulttuurien välinen kanssakäyminen on ollut tärkeää nuoruudesta saakka – minusta on kiinnostavaa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tulevat erilaisesta päivittäisestä todellisuudesta kuin me suomalaiset.

Toimin Tanssintalon mentorointiohjelmassa Milla Virtasen mentorina. Milla valikoitui mentoroitavakseni hyvän hakemuksen ja selkeiden tavoitteiden myötä. Hakemuksesta paistoi myös asenne, jota kansainvälistymisessä tarvitaan: riskinottokyky, sitkeys sekä periksiantamattomuus. Kaiken perustana on tietenkin oma taiteellinen työ, sisältö, mutta sen esilletuomiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä.

Suomalaistaiteilijat ovat kansainvälistymisessä suhteellisen yksin. Meillä on harvoja tanssialan organisaatioita, jotka toimivat aktiivisesti kansainvälisesti – toisin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, jossa moni ryhmä, teatteri tai festivaali on jo luonnostaan kansainvälinen. Suomessa nähdään suhteellisen vähän esityksiä muualta maailmasta, ja kotimaisissa esityksissä ei ilman erityistoimenpiteitä käy ulkomaisia presentterejä. Kansainvälistyminen vaatii resursseja, ensisijaisesti ajallisia ja toissijaisesti taloudellisia, joita usealla taiteilijalla ei ole. Priorisoin ajalliset resurssit, koska ajan kanssa löytää myös erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, joilla kansainvälistyminen voisi olla mahdollista.

Kansainvälistymisessä tärkeää on laatia oma suunnitelma – koko maailmaa ei kerralla kukaan pysty valloittamaan. Jotta pystyy sijoittamaan oman taiteellisen työn maailmankartalle, pitäisi pystyä seuraamaan ulkomaisia esityksiä. Hyvä tapa oman työn kontekstointiin on lähteä seuraamaan keskieurooppalaista festivaalia – nämä festivaalit toimivat myös hyvinä verkottumispaikkoina. Usein parhaat kohtaamiset kansainvälisten festivaali- ja teatterijohtajien kanssa tapahtuvat juuri esityksien yhteydessä ja niiden jälkeen. Keskustelut nähdyistä esityksistä ovat parasta verkottumista. On siis uskallettava ja pystyttävä keskustelemaan – kukaan muu ei pysty verkottumaan toisen puolesta.

Verkottumiseen on mahdollista hakea rahoitusta esimerkiksi pohjoismaisista rahoituslähteistä. Tanssin Tiedotuskeskus järjestää verkottumista tukevia opintomatkoja avoimen haun kautta useamman kerran vuodessa. Yksittäiselle säätiölle voi laatia hakemuksen omaan kansainvälistymiseen: tällöin kannattaa olla selkeä suunta omista tavoitteista ja suunnitelma toimenpiteistä, joita oma kansainvälistyminen vaatii.

Kansainvälisellä kentällä näkee taiteilijoita ilman tuottajia, markkinoimassa omia teoksiaan ja verkottumassa. Näitä taiteilijoita yhdistää aito kiinnostus muiden tekemisistä, usko omaan taiteelliseen työhön sekä tietynasteinen riskinottokyky. Hyvä tapa aloittaa keskustelu kansainvälisen kollegan kanssa on olla kiinnostunut siitä, mitä kollega tekee. Myöhemmin voi kertoa omasta tekemisestään, tutustuminen vie aikaa. Loppujen lopuksi tälläkin alla on kyse ihmisten kohtaamisista.

Pirjetta Mulari

Pienellä ihmisellä suuret haaveet – liian suuretko?

Olen oululainen likka, jolla on unelma. Unelmassani kohtaavat intohimo, tanssi, työ, taide, vuorovaikutus, liikkuvuus ja kansainvälisyys. Sitä unelmaa tavoittelen ja sitä kohti hyppään. Kuitenkin välillä näyttää ponnistus ja usko pettävän. Jääkö kansainvälistyminen minulle pelkäksi utopistiseksi unelmaksi täällä pohjoisessa periferiassa vai löydänkö keinoja toteuttaa unelmaani? Mentorointiohjelman kautta olen ainakin tullut vielä enemmän tietoiseksi siitä tosiasiasta, että haastetta ainakin riittää valitsemallani tiellä.

Tanssitaiteilijan työssä koen haastavana mm. verkostojen ylläpitämisen. Onko sähköpostin välityksellä mahdollisuutta esimerkiksi luoda uusia kontakteja tai pitää yllä edes vanhoja kontakteja? Minusta se ei ole helppoa. Ehkä se johtuu siitä seikasta että olen enemmän kiinnostunut itse taiteen luomisesta kuin verkostojen ylläpitämisestä? Mutta ymmärrän kyllä, että enhän voi tehdä juttuani pelkässä omassa kuplassani, jos haluan työni liikkeelle. Miten tehdä se? Miten saada ihmiset reagoimaan viesteihin, kun viestien tulva on hukuttava? Vaatiiko verkostoituminen kasvotusten tapaamisen? Olen tullut siihen tulokseen, että parhaat kontaktini olen luonut työni välityksellä sekä kahvikupin tai viinilasin ääressä kasvotusten.

Seuraava haaste onkin se, kuinka minä freelancer-taiteilijana pystyn satsaamaan ulkomailla tapahtuviin verkostoitumistapahtumiin? Pienissä määrin pystyn tekemään sitä omakustanteisesti, sillä tämänhetkinen taloudellinen tilanteeni sallii sen, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Verkostoituminen vaatii aikaa sekä tapaamisia ja se maksaa. Se vaatii pitkäjänteistä työtä.Tähän tarvitsen henkistä sekä ennen kaikkea taloudellista tukea. Luulen, että en ole ainoa taiteilija Suomessa, joka näin kokee. Tanssin talon mentorointiohjelmassa työstän näitä asioita yhdessä mentorini Pirjetta Mularin kanssa. Koen keskustelut Pirjetan kanssa erittäin tarpeellisiksi ja tukeviksi. Välillä ne myös saavat minut ahdistumaan, koska joudun kohtaamaan rajallisuuteni. Oikeastaan ahdistus on lievä sana. Minua raivostuttaa. On ärsyttävää tajuta itsestä se, että en ole luonnostani minglaaja vaan tälläinen puolivilli kotieläin, pohjoisen poro, joka välillä jäkittää paikoillaan. Ja sitten minä yhtäkkiä liikahdankin sarvet edellä.

Olen iloinen siitä, että olen löytänyt keinot tehdä työtä tanssin ammattilaisena. Siihen on liittynyt onnea ja helvetinmoista sinnikkyyttä. Kuitenkin henkilökohtainen tilanteeni mietityttää. Miten päästä seuraavalle tasolle? Miten saada teokset liikkeelle sekä Suomen sisällä että sen rajojen ulkopuolella? Kuinka yksittäinen taiteilija voisi toteuttaa kiertueen? Eräs vuosi hain kaikki mahdolliset apurahat vuoden ajalta pienimuotoisen kiertueen toteuttamiseen Suomessa ohjaamalleni teokselle, jossa esiintyi kolme tanssijaa. Teoksen työryhmään kuului lisäksi kolme teknikkoa. Hanke ei toteutunut, koska emme saaneet apurahoja. Tämä ei varmasti ole mikään yllättävä uutinen tanssitaiteilijoille Suomessa. Varmaan koko tämä aihe on ihan tuttu tylsyydessään.

Minä kuitenkin haaveilen kiertueesta ja kansainvälisestä työstä. Uskon siihen, että on mahdollista toimia kansainvälisenä taiteilijana täältä pohjoisesta käsin. Ja uskon myös että Suomessa tarvitaan järjestelmä, joka tukee kiertuetoimintaa ja yksittäisten taiteilijoiden kansainvälistä verkostoitumista. Olen niin poro, että uskallan toivoa tällaisenakin aikana.

Milla Virtanen, tanssitaiteilija