Ääneen ajattelemisesta

Anniina Aunola Tiina Rosenbergin mentoroitavana

Varmasti monet jotka hakeutuvat erilaisiin keskustelutilaisuuksiin, vertaisryhmiin tai etsivät itselleen mentoria, ovat niitä joille joko puhuminen, kuunteleminen tai keskustelu ovat ongelmanratkaisua. Itse kuulun niihin, joiden on saatava ajatella ääneen, jotta irralliset päässä vilistävät ajatukset saavat hahmon ja jäsentyvät, ja vasta puhumisprosessin myötä ajatteluni selkeytyy. Tiedän mitä ajattelen, kun olen ensin puhunut siitä. Usein vasta puhumalla myös tajuan miltä joku asia minusta tuntuu ja miten haluan toimia heränneiden tunteiden kanssa. Olenko esimerkiksi muutoksen keskellä pettynyt vai huojentunut? Haluanko palata johonkin, jatkaa eteenpäin vai kääntyä jonnekin aivan toisaalle?

Kun mentorina on ihminen, joka on ajatellut paljon, argumentoinut paljon ja elänyt läpi vaiheiden joiden kaltaisiin itsellä ei olisi minkäänlaisia toimintamalleja, oma ääneen ajattelu saa vielä ihan uudenlaista nostetta. Tiina Rosenbergin kohtaaminen oli hyvin merkityksellistä ja poikkeuksellinen etuoikeus. Mentorin vaikutus ei jäänyt myöskään pelkkien tapaamisten varaan, kun tutustuminen Tiinalta julkaistuihin teksteihin mahdollisti syvemmän perehtymisen moniin kiinnostaviin aiheisiin, joita keskusteluissammekin sivusimme.

Olen itsekin toiminut mentorina ja pyrkinyt kehittymään hyväksyvänä kuuntelijana, joka ei neuvo tai anna varsinaista palautetta kohtaamistilanteissa. Tiina asetti prosessillemme myös tällaiset tavoitteet, mutta silti luotin, että lempeästä mentori-roolistaan huolimatta hän jaksaisi myös tarvittaessa kyseenalaistaa. Eri mieltä olemisen yhteiskunnallisesta merkityksestä olen oppinut Tiinalta paljon. Hän on kiteyttänyt mm. kirjassaan Arvot mekin ansaitsemme (2014) miten valpas demokratia edellyttää todellista kiistaa mahdollisista vaihtoehdoista. Yhteisymmärrys on välttämätöntä, mutta sen seuralaisena pitää aina olla erimielisyys. (Rosenberg, 75.)

Tiina oli myös taitava palauttamaan keskustelun sellaiselle tasolle, jolle se kuuluu. Kun aloin esimerkiksi pohdiskella egoni kokemia kolauksia, hän nykäisi kuin ohimennen minut irti tällaisesta pikkusieluisuudesta. Myös Tiinan oma esimerkki laadukkaan elämän eläjänä puhutteli. Hän ei koskaan korostanut omaa kiirettään, piti itsestään hyvää huolta, nautiskeli esteettisistä ympäristöistä, varasi aikaa tärkeinä pitämilleen asioille, kuten lomailulle ja samalla tuli todistaneeksi, miten arvokysymykset näkyvät myös valinnoissamme. Eniten kuitenkin ihailin tuon charmikkaan intellektuellin elämää elävän tukholmalaisrouvan kykyä aina tiedostaa oma etuoikeutettu asemansa, ja tästä huolimatta, tai ehkä juuri siitä johtuen, halua jatkaa niiden puolustamista, joilla näitä samoja valinnan mahdollisuuksia todellakaan ole.

Tapaamisemme perustuivat keskusteluun, vapaaseen assosiointiin ja Tiinan sanoin ”elämän muutosvaiheiden sanoittamiseen”. Tärkeää itselleni oli myös tapaamisten jälkeen harjoittamani työskentely. Perehdyin ajan kanssa, niihin nimiin joihin Tiina viittasi, käsitteisiin joita hän käytti ja ilmiöihin joista päädyimme puhumaan. Tiina osasi myös lennosta kiteyttää minua askarruttavia käsitteitä ja koin esimerkiksi argumentaatiokykyni paranevan prosessin myötä. Mahdollisuus tutustua myös toiseen mentoroitavaan, Virva Taloseen oli hyvin merkityksellistä.

Huippuseurassa tapahtuvan ääneen ajattelun väistämättömänä seurauksena syntyy positiivinen paine työskennellä esiin tuodun konkretisoimiseksi. Keskustelun aikana löysin monille toimilleni suuntaa, sain asetettua tavoitteita ja keksin keinoja näihin tavoitteisiin pääsemiseksi. Tiinan viimeisimmän kirjan nimi ”Don´t be quiet, start a riot!” on toiminut itselleni jo kauan jonkinlaisena johtoajatuksena ja ollut yksi syy miksi hakeuduin juuri Tiinalle mentoroitavaksi, mutta prosessin myötä tämän kehotuksen rinnalle nousi hyvinkin hidasta etenemistä korostavia ajatuksia tutkimuksen merkityksestä, ja ”harkinnan viiveen” välttämättömyydestä, laadukkaan elämän varmistamiseksi.

Lähteet:
Rosenberg, Tiina 2014 Arvot mekin ansaitsemme
Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi
ISBN978-951-31-7722-5

Rosenberg, Tiina 2016 Don’t Be Quiet, Start a Riot! Essays on Feminism and Performance. Stockholm: Stockholm University Press.
DOI: http://dx.doi. org/10.16993/baf.
License CC-BY 4.0

Konkreettisia askelia

Olemme flamencokokoonpano Aho & Lundén Company. Olemme tehneet töitä pitkään lähestulkoon pelkästään kahden naisen voimin, välillä projektikohtaista apuvoimaa hyödyntäen.

Jossain vaiheessa tulimme siihen tulokseen, että tarvitsisimme pitkäkestoisempaa suunnitelmaa, vakituisen henkilökunnan, ylipäänsä sitkoa tuotantopuoleen. Siksi haimme mentoriohjelmaan.

Heti ensimmäisestä tapaamisesta mentorimme Elli Mäkilän kanssa lähdimme tarmoa puhkuen kohti uusia tavoitteita. Pääsimme heti yhteisymmärrykseen siitä miten edettäisiin. Pääpaino on konkretiassa, emme kokeneet tarvitsevamme niinkään keskusteluapua tai taiteellista pohdintaa, meille on selvää mihin suuntaan haluamme juttuamme viedä. Mutta apua tarvitsemme tiedotuksessa, ylipäänsä oman imagomme kirkastamisessa ulospäin. Ellin avulla laadimme selkeän suunnitelman, jota noudattaessamme olemmekin jo huomanneet useita puutteita toiminnassamme. Saatuamme yhtä puolta korjatuksi, tuli esiin seuraava kohta joka tarvitsi huoltoa. Kun toimintaa viedään uudelle tasolle, tulevat suurennuslasin alle monet erilaiset asiat jotka myöskin on pakko korjata, jotta tavoiteeseen päästäisiin.

Projekti on saanut meissä aikaan myös uutta draivia harjoitussalin puolella – on motivoivaa kehittää taiteellista osaamistaan, kun tuntee kuinka koko juttu on liikkumassa eteenpäin. Välillä tapaamisiin Ellin kanssa on menty stressaantuneina ja ahdistuneina, mutta niistä on aina lähdetty innolla toteuttamaan uusia tehtäviä. Matkan varrella on syntynyt useita ahaa-elämyksiä ja on ollut helpottavaa saada ihan konkreettisia neuvoja niiden toteuttamiseksi. On myös ollut vapauttavaa peilata omia ideoita luottamuksellisesti sellaisen ihmisen kautta, joka katsoo asioita eri näkökulmasta.

Emilia Aho ja Katja Lundén

Asenteella on merkitystä

Teen päivittäin työtä suomalaistaiteilijoiden ja kansainvälistymisen parissa. Perspektiiviä minulla on näistä hommista yli kymmenen vuotta, tanssin ja esittävän taiteen kansainvälisestä kentästä parikymmentä vuotta. Itselleni kansainvälisyys ja eri kulttuurien välinen kanssakäyminen on ollut tärkeää nuoruudesta saakka – minusta on kiinnostavaa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka tulevat erilaisesta päivittäisestä todellisuudesta kuin me suomalaiset.

Toimin Tanssintalon mentorointiohjelmassa Milla Virtasen mentorina. Milla valikoitui mentoroitavakseni hyvän hakemuksen ja selkeiden tavoitteiden myötä. Hakemuksesta paistoi myös asenne, jota kansainvälistymisessä tarvitaan: riskinottokyky, sitkeys sekä periksiantamattomuus. Kaiken perustana on tietenkin oma taiteellinen työ, sisältö, mutta sen esilletuomiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä.

Suomalaistaiteilijat ovat kansainvälistymisessä suhteellisen yksin. Meillä on harvoja tanssialan organisaatioita, jotka toimivat aktiivisesti kansainvälisesti – toisin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, jossa moni ryhmä, teatteri tai festivaali on jo luonnostaan kansainvälinen. Suomessa nähdään suhteellisen vähän esityksiä muualta maailmasta, ja kotimaisissa esityksissä ei ilman erityistoimenpiteitä käy ulkomaisia presentterejä. Kansainvälistyminen vaatii resursseja, ensisijaisesti ajallisia ja toissijaisesti taloudellisia, joita usealla taiteilijalla ei ole. Priorisoin ajalliset resurssit, koska ajan kanssa löytää myös erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, joilla kansainvälistyminen voisi olla mahdollista.

Kansainvälistymisessä tärkeää on laatia oma suunnitelma – koko maailmaa ei kerralla kukaan pysty valloittamaan. Jotta pystyy sijoittamaan oman taiteellisen työn maailmankartalle, pitäisi pystyä seuraamaan ulkomaisia esityksiä. Hyvä tapa oman työn kontekstointiin on lähteä seuraamaan keskieurooppalaista festivaalia – nämä festivaalit toimivat myös hyvinä verkottumispaikkoina. Usein parhaat kohtaamiset kansainvälisten festivaali- ja teatterijohtajien kanssa tapahtuvat juuri esityksien yhteydessä ja niiden jälkeen. Keskustelut nähdyistä esityksistä ovat parasta verkottumista. On siis uskallettava ja pystyttävä keskustelemaan – kukaan muu ei pysty verkottumaan toisen puolesta.

Verkottumiseen on mahdollista hakea rahoitusta esimerkiksi pohjoismaisista rahoituslähteistä. Tanssin Tiedotuskeskus järjestää verkottumista tukevia opintomatkoja avoimen haun kautta useamman kerran vuodessa. Yksittäiselle säätiölle voi laatia hakemuksen omaan kansainvälistymiseen: tällöin kannattaa olla selkeä suunta omista tavoitteista ja suunnitelma toimenpiteistä, joita oma kansainvälistyminen vaatii.

Kansainvälisellä kentällä näkee taiteilijoita ilman tuottajia, markkinoimassa omia teoksiaan ja verkottumassa. Näitä taiteilijoita yhdistää aito kiinnostus muiden tekemisistä, usko omaan taiteelliseen työhön sekä tietynasteinen riskinottokyky. Hyvä tapa aloittaa keskustelu kansainvälisen kollegan kanssa on olla kiinnostunut siitä, mitä kollega tekee. Myöhemmin voi kertoa omasta tekemisestään, tutustuminen vie aikaa. Loppujen lopuksi tälläkin alla on kyse ihmisten kohtaamisista.

Pirjetta Mulari

Pienellä ihmisellä suuret haaveet – liian suuretko?

Olen oululainen likka, jolla on unelma. Unelmassani kohtaavat intohimo, tanssi, työ, taide, vuorovaikutus, liikkuvuus ja kansainvälisyys. Sitä unelmaa tavoittelen ja sitä kohti hyppään. Kuitenkin välillä näyttää ponnistus ja usko pettävän. Jääkö kansainvälistyminen minulle pelkäksi utopistiseksi unelmaksi täällä pohjoisessa periferiassa vai löydänkö keinoja toteuttaa unelmaani? Mentorointiohjelman kautta olen ainakin tullut vielä enemmän tietoiseksi siitä tosiasiasta, että haastetta ainakin riittää valitsemallani tiellä.

Tanssitaiteilijan työssä koen haastavana mm. verkostojen ylläpitämisen. Onko sähköpostin välityksellä mahdollisuutta esimerkiksi luoda uusia kontakteja tai pitää yllä edes vanhoja kontakteja? Minusta se ei ole helppoa. Ehkä se johtuu siitä seikasta että olen enemmän kiinnostunut itse taiteen luomisesta kuin verkostojen ylläpitämisestä? Mutta ymmärrän kyllä, että enhän voi tehdä juttuani pelkässä omassa kuplassani, jos haluan työni liikkeelle. Miten tehdä se? Miten saada ihmiset reagoimaan viesteihin, kun viestien tulva on hukuttava? Vaatiiko verkostoituminen kasvotusten tapaamisen? Olen tullut siihen tulokseen, että parhaat kontaktini olen luonut työni välityksellä sekä kahvikupin tai viinilasin ääressä kasvotusten.

Seuraava haaste onkin se, kuinka minä freelancer-taiteilijana pystyn satsaamaan ulkomailla tapahtuviin verkostoitumistapahtumiin? Pienissä määrin pystyn tekemään sitä omakustanteisesti, sillä tämänhetkinen taloudellinen tilanteeni sallii sen, mutta tulevaisuudesta en tiedä. Verkostoituminen vaatii aikaa sekä tapaamisia ja se maksaa. Se vaatii pitkäjänteistä työtä.Tähän tarvitsen henkistä sekä ennen kaikkea taloudellista tukea. Luulen, että en ole ainoa taiteilija Suomessa, joka näin kokee. Tanssin talon mentorointiohjelmassa työstän näitä asioita yhdessä mentorini Pirjetta Mularin kanssa. Koen keskustelut Pirjetan kanssa erittäin tarpeellisiksi ja tukeviksi. Välillä ne myös saavat minut ahdistumaan, koska joudun kohtaamaan rajallisuuteni. Oikeastaan ahdistus on lievä sana. Minua raivostuttaa. On ärsyttävää tajuta itsestä se, että en ole luonnostani minglaaja vaan tälläinen puolivilli kotieläin, pohjoisen poro, joka välillä jäkittää paikoillaan. Ja sitten minä yhtäkkiä liikahdankin sarvet edellä.

Olen iloinen siitä, että olen löytänyt keinot tehdä työtä tanssin ammattilaisena. Siihen on liittynyt onnea ja helvetinmoista sinnikkyyttä. Kuitenkin henkilökohtainen tilanteeni mietityttää. Miten päästä seuraavalle tasolle? Miten saada teokset liikkeelle sekä Suomen sisällä että sen rajojen ulkopuolella? Kuinka yksittäinen taiteilija voisi toteuttaa kiertueen? Eräs vuosi hain kaikki mahdolliset apurahat vuoden ajalta pienimuotoisen kiertueen toteuttamiseen Suomessa ohjaamalleni teokselle, jossa esiintyi kolme tanssijaa. Teoksen työryhmään kuului lisäksi kolme teknikkoa. Hanke ei toteutunut, koska emme saaneet apurahoja. Tämä ei varmasti ole mikään yllättävä uutinen tanssitaiteilijoille Suomessa. Varmaan koko tämä aihe on ihan tuttu tylsyydessään.

Minä kuitenkin haaveilen kiertueesta ja kansainvälisestä työstä. Uskon siihen, että on mahdollista toimia kansainvälisenä taiteilijana täältä pohjoisesta käsin. Ja uskon myös että Suomessa tarvitaan järjestelmä, joka tukee kiertuetoimintaa ja yksittäisten taiteilijoiden kansainvälistä verkostoitumista. Olen niin poro, että uskallan toivoa tällaisenakin aikana.

Milla Virtanen, tanssitaiteilija

Tunnelmia Vuokatin mentorointiklinikalta

vuokatti TT 01

Tanssin talon ensimmäinen mentorointiklinikka järjestettiin 28.-29.11.2015 Vuokatissa. Vuokattiin kokoontui yhdeksän osallistujaa tanssin kentältä ja viisi mentoria. Osallistujajoukko oli ihanteellinen keskustelulle ja tunnelma viikonlopun aikana olikin välitön, avoin ja innostunut. Se, että kaikki jätimme tavallisen arjen taaksemme ja teimme irtioton Vuokatin Katinkultaan mahdollisti myös keskittymisen yhdessä olemiseen sekä mentoreiden läsnäolon kaikissa osiossa. Näin eri mentoreiden osuudet keskustelivat myös keskenään eikä turhaa päällekkäisyyttä syntynyt, mutta toisaalta mentorit pystyivät linkittämään eri osuuksien teemoja omissa puheenvuoroissa. Harvinaista ylellisyyttä!

vuokatti TT 17

Ja täytyy kyllä sanoa, että oli kerta kaikkiaan mahtava viikonloppu! Keskustelu polveili kokonaisvaltaisen taiteellisen työn ympärillä taiteilijaprofessori, tanssitaiteilija, kuraattori, tuottaja Pirjo Yli-Maunulan johdattelemana. Keskustelimme paljon taiteellisen ja tuotannollisen ajattelun yhdistämisestä, päällekkäisistä prosesseista, luovasta tuottajuudesta ja aikatauluttamisesta. Usein tuotannollinen työ ahdistaa ja stressaa taiteilijoita, mutta Pirjo jakoi avoimesti niitä asioita, jotka motivoivat häntä pitämään tuottajuuden omissa hyppysissään. Pirjo korostaa paljon kaikessa toiminnassaan dialogisuutta, mistä keskusteltiinkin viikonlopun aikana paljon.

vuokatti TT 08

Professori Tiina Rosenberg piti inspiroivan puheenvuoron teemalla artikulaation politiikka. Keskustelu polveili tietoisen ilmaisun ja toisaalta ’kansalaisia koskevan’ julkisen tilan teemoissa sekä taiteen ja taiteilijan tehtävässä yhteiskunnassa. Minulle jäi erityisesti mieleen Tiinan lause: ”Taiteilijalla ei ole velvollisuutta vain uudelleen tuottaa ja toteuttaa kaanonia.” Siihen kiteytyy hienosti taiteen ennalta-arvaamattomuus, riski ja kriittisyys.

vuokatti TT 34

Kansainvälisten asioiden päällikkö Pirjetta Mulari piti loistavan ja ajatuksia herättävän alustuksen kansainvälisestä toiminnasta. Kuten monessa muussakin asiassa, siinäkin täytyy ensin pohtia omia tavoitteita ja resursseja, eikä kansainvälisyys Pirjetan mukaan ole arvo sinänsä. Kansainvälisten verkostojen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, ja Pirjetta kehottikin kaikkia kv-toiminnasta kiinnostuneita olemaan itse aktiivinen, hankkiutumaan residensseihin, opintomatkoilleja tekemään omia research-matkoja kansainvälisiin tapahtumiin.

vuokatti TT 29

Vastaava tuottaja Elli Mäkilän osuudessa keskityttiin viestintään. Elli piti erinomaisen alustuksen suunnitelmallisen viestinnän merkityksestä ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Hänen mielestään kunnolliseen viestintästrategiaan kannattaa panostaa, minkä jälkeen toimenpiteitä voi tehdä itse. Hyvä viestintä ei välttämättä tarkoita suuria rahallisia panostuksia tai esimerkiksi tiedottajan palkkaamista! Mutta Elli korosti myös sitä, että viestintästrategia lähtee brändistä ja toiminnan arvoista, joten niiden kirkastamiseen ja aukikirjoittamiseen on varattava aikaa.

vuokatti TT 02

Yrittäjä Juha Koskinen päätti klinikan puheenvuoroonsa itsensä johtamisesta ja yrittäjyydestä. Juhan osuus oli loistava päätös viikonlopulle, sillä monien mielessä risteili paljon tehtäviä asioita ja ennen kaikkea kokonaisuuksia, joita täytyy syvällisesti miettiä. Miten aika riittää? Miten jaksan? Juha korosti asioiden pohtimista tärkeyden ja kiireellisyyden näkökulmista. Yksinkertainen, mutta erinomainen neuvo! Lisäksi pitää muistaa varata riittävästi aikaa hitaille prosesseille.

Tämä on niin tärkeä asia, että kirjoitan sen tähän vielä kerran:

Varaa riittävästi aikaa hitaille prosesseille.

vuokatti TT 09

Ensimmäinen mentorointiklinikka oli intensiivinen, inspiroiva ja varmasti monia prosesseja liikkeelle sysäävä. Osallistujat toivoivatkin kovasti sille jatkoa, sillä aito dialogi ja vertaistuki on kaikille oman työn kehittämiseksi ensiarvoisen tärkeää. Tanssin talon puolesta voin sanoa, että palaute on vastaanotettu ja pyrimme parhaamme mukaan jatkamaan mentorointiprojektia ja klinikkatoimintaa myös ensi vuonna.

vuokatti TT 27

Kiitos kaikille Vuokatin klinikan osallistujille! Seuraava klinikka järjestetään Espoossa 2.-3.11.2015.

Johanna

Kaikki kuvat: Pekka Mäkinen